Hybridipiirakat

Kaivelin tänään kännykästä tilannekuvia kahden vuoden ajalta. Naurattaa edelleen toissa kesän tempaus: päädyin leipomaan omintakeisia karjalanpiirakoita lapsen rippijuhliin. Resepti oli alun perin Kotiruoasta, mutta voi oli loppu ja puuroriisistä ei ollut tietoakaan. Siispä lorautin taikinaan reippaasti oliiviöljyä ja keitin pakistanilaista basmatiriisiä (säkki roudattu Hervannasta Fredin kaupasta, pidän sen estetiikasta). Pysyivät ne melko hyvin koossa, ja tulivat syödyiksi.
En ole palannut rypytyksen pariin sitten viimeisen, mutta ehkä jos kuopuskin pääsee ripille neljän vuoden päästä, voisin taas yrittää.
Improvisoituja ruokakuvia on siksikin kiva ottaa, että ne tuntuvat protestilta naistenlehtien ruokapornolle. Oikeassa elämässä ruoanlaitto aiheuttaa sotkua. Pinnoille kaatuu kaikenlaista, ja jos ihmisellä on kokkaamisen lisäksi sata muuta rautaa tulessa, pintojen pyyhkiminen saattaa viivästyä viikkotolkulla. Ihmiset kommentoivat, että kotimme näyttää pakolaisleiriltä - miten siihen vastaisi, ei se välttämättä ole huonokaan asia. Kun kaikki eivät ole koskaan täysin asettautuneet aloilleen. Joidenkin meistä elämään kuuluu, että eteisessä lojuu aina puoliksi tyhjä tai täysi matkalaukku - muistuttamassa siitä, ettei mikään ole pysyvää.

Tulevat vaihtamaan uuden hellan asuntoomme ensi viikolla. En ymmärrä, miksi, jos vanha vielä toimii moitteettomasti. Mietin, minne nuo täysin käyttökelpoiset vuokratalojen kodinkoneet roudataan. Ilmeisesti kaatopaikalle. Vaihdosta ei kai voi kieltäytyä, kun päätös on tehty jossain komiteassa. Tuovat varmaan identtisen halppismallin. Itseäni auttaisi psykologisesti paljon, jos nuo kodinkoneet ja muut keittiön pinnat eivät olisi valkoisia.