maanantai 11. lokakuuta 2010

Jokanaisenoikeus: oma spa!

Tänä syksynä kävin ensimmäistä kertaa kylpytynnyrissä, toissa vuonna kuumissa lähteissä ja sellaisten kavereiden luona, jotka olivat hankkineet kotiinsa porealtaan. Kaupallisessa kylpylässä olen käynyt ensimmäistä kertaa joskus 2000-luvun alkupuolella. Suomessa ne tosin muistuttavat enemmän ylikansoitettua pomppulinnaa kuin paikkaa, jossa rentoudutaan. Islannin loistavat uimalat ja kylpylät testasin jo, ja annan niille yksitoista pistettä. Seuraavana haluaisin kokea aidon hammamin.

Miten sitten spa-tunnelmaa voisi luoda ankeaan kaupungin vuokra-asuntoon? Voiko ihminen rentoutua kylpyhuoneessa, jossa on seinillä harmaat muovimatot ja kaikkialta roikkuu kosteaa pyykkiä? On meillä saunavuorokin, mutta ehdimme sinne ehkä kerran kuussa. Alakerran saunatilassa ei ole näkyvillä persoonallisuuden häivääkään. Seinällä on vain kissankorkuisin kirjaimin kirjoitettu muistutus siitä, ettei vaippoja tai terveyssiteitä saa jättää roskapönttöön. Ja saunavuoro stressaa enemmän kuin rentouttaa, koska kellon kyttääminen on niin keskeinen osa sitä kokemusta.

Mahtavinta Tampereella on julkiset saunat, kansankylpylät. Ne kertovat konkreettista tarinaa työväenluokkaisesta yhteisöllisyydestä: saunan lauteilla ei ole ollut tapana kysellä kanssasaunojien titteleitä tai puhua osakesalkuista. Oma suosikkini on Rauhanniemen kansankylpylä, jossa on varsinkin talvella todellinen zen-näkymä Näsijärvelle. Vilukissana käyn siellä tosin enimmäkseen kesäisin.

Viime talvena oli niin pirun kylmä, että selvisin hengissä vain uittamalla jalkojani muoviämpärissä tulikuumassa vedessä. Välillä kaadoin ämpäriin kylpysuolaa, mutta enimmäkseen käytin mitä tahansa suihkugeeliä, mitä kotona sattui olemaan. Tärkeintä oli höyryävä tuoksu. Poltin teekynttilää ikkunalaudalla ja luin romaania antaumuksella. Tietysti kaipasin joitain niitä ammeita, joita olen saanut käyttää aiemmissa asumuksissani, mutta myönnettäköön: tämänhetkinen kylppärini ei ole pahimmasta päästä. Siellä jopa mahtuu liikkumaan ja sieltä näkee ulos metsään.

Jalkakylpy ämpärissä on eri juttu kuin "bucket bath". Viime talvena Intian-reissulla koin sen kamaluuden: paikoissa, joissa yövyin, oli periaatteessa suihku, mutta painetta oli niin huonosti, että oli pakko peseytyä muovikauhan avulla. Jos vesi olisi ollut aina lämmintä, se olisi vielä menetellyt, mutta näin ei ollut. Kauhalla pesu kuuluu olennaisena osana myös suomalaiseen mökkielämään, mutta näitä kahta ei voi verrata toisiinsa. "Bucket bath" on taitolaji, johon ei parissa viikossa opi. Entä, jos vettä olisikin varattu vain sangollinen per kylpijä, ja sillä pitäisi selviytyä myös hiusten pesusta?
 
Kunnollinen kylpeminen on joka naisen ja miehen oikeus, ja ihmiset jotka tinkivät siitä, tinkivät koko elämästä. Helpointa ja parasta mitä voisin tarjota itselleni spa-rintamalla olisi oma kylpyamme, ja sellaisen hankkiminen olisi jopa mahdollista - kylppäriini mahtuisi pieni sellainen, johon mahtuu istumaan. Olen nähnyt niitä muillakin. Ihan ensimmäisenä en ole menossa rautakauppaan ostamaan uutta ammetta isolla rahalla, mutta luotan että se tulee joku päivä eteeni kirpparilla tai virtuaalisilla markkinoilla. 

Ihmettelen muuten sitä, miksi taloudessamme veden kulutus on niin alhaista, että saan satoja euroja vuodessa palautusta ennakkoon maksetuista vesimaksuista. Itse lotraan kuin pikku peto, mutta asuuko meillä harvinaisen likaisia lapsia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti