Nollabudjetilla

Olen aina halunnut perustaa sisustuslehden, jossa ei kaupata tai mainosteta yhtään mitään. Sellaisen lehden, jossa ihmisten koteja stailattaisiin nollabudjetilla, heidän jo omistamia tavaroita käyttäen tai roskalavoilta löytöjä tehden. Olen vakavissani, mutta kukaan muu ei ole koskaan ottanut ideaani vakavasti.
Olen ollut koukussa kaiken maailman sisustuslehtiin jo vuosikymmenen. Kerran kirjoitin ideastani brittiläiseen lehteen Living etc. (yksi pahimmista addiktion kohteistani), ja arvatkaapa, julkaistiinko kommenttini? No, ei julkaistu!
Tämä blogi ei ole sisustusblogi, jossa fiilisteltäisiin herkullisten photoshopattujen kuvien puolipornografisessa imussa. Kirjoitan vapaasti siitä, mitä ihmiset tekevät kalustetuissa huoneissa. Olen hyvin sisällä viihtyvää sorttia itse, ja haluaisin joku päivä sellaisen kodin, jossa todella viihtyisin. Olen huomannut, että ympäristöllä on todella suuri vaikutus kirjoittamiseeni. Haluaisin viettää aikaa, oikeastaan koko loppuelämän, erilaisissa taiteilijaresidensseissä ympäri maailmaa. En missään nimessä haaveile asettautumisesta yhteen osoitteeseen, vaan uskon, että elämä on sarja koteja, huoneita, tiloja, jotka joko auttavat tai estävät meitä saavuttamaan joitakin haaveistamme.
Tiedän, että tämä kuulostaa humoristiselta, mutta haluaisin kirjoittaa antikapitalistisesta elämästä (mahdollisista maailmoista sitten, kun). Olen huomenna menossa ensimmäistä kertaa elämässäni Marx-lukupiiriin, enkä ole vielä lukenut läksyjäni (Das Kapitalin valittuja osia) kunnolla loppuun.
Tämänhetkinen suuri idolini on "rahaton mies" Mark Boyle, joka on elänyt ilman käteistä rahaa ja pankkitiliä jo melkein kaksi vuotta. Elämä aurinkopaneloidussa asuntovaunussa ei välttämättä ole kaikkien meidän kakkupala, mutta Boylen äärimmäisestä esimerkistä voimme kaikki oppia jotain. Aika monia juttuja voi jättää ostamatta. Kuten munankeittimen tai banaanikotelon.

PS: Tässä linkki Boylen ylläpitämään freeconomics -blogiin